Logo
Etusivu      Yritys

Yritys.

Ajatus yrityksen perustamisesta lähti vuoden 2006 lopulla ja oma yritys toiminimen muodossa perustettiin toukokuussa 2007. "Digiaika" painaa päälle median, elektroniikkakauppiaiden, sekä monen muun tahon voimasta ja vanhat laitteistot jäävät auttamattomasti historiaan. VHS-laitteistot ovat palvelleet meitä jo monen vuosikymmenen ajan ja palvelevat vieläkin, mutta VHS-systeemin tallennusmuoto on jo vanhentunutta eikä palvele tämän päivän liikkuvan kuvan tallentajaa.



Tästä syntyi liikeidea, jota täydensin muilla henkilökohtaisilla taidoillani. Myöhemmin olen erikoistunut video- ja valokuvauksiin, sekä erilaisiin DVD- tuotantoihin.
 
Olen päätoiminen opiskelija Lapin Yliopiston median laitoksella, joten yrittäjyys on sivutoimeni. Yrittäjyyteen minua rohkaisi aikaisemmin suorittamani liiketalouden amk-tutkinto Turun ammattikorkeasta.

Vaikka olen jo tanakasti kotiutunut Rovaniemelle näkyy yrityksen nimessä vielä hitusen kotiseuturakkautta. Olen nimittäin syntynyt ja suurimman osan elämästäni viettänyt Lounais-Suomessa, Nokian tehtaiden kupeessa, Salossa.

Monenlaiset digitaaliseen mediaan liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni. Jos et löydä tarvitsemaasi palvelua listaltani, räätälöimme sellaisen sinulle. Toteutan mieluusti asiakkaiden toiveita digitaalisen media saralla.
Mediasaloon
 
Puhelin: 044-5180193
 
Y-tunnus: 2113767-1
Jussi Nikula Sähköposti: mediasalo(ät)gmail.com